maanantai 1. syyskuuta 2014

Sitruunaiset Mustikkamuffinssit

Pitkän hiljaiselon jälkeen päätin reipastua ja jälleen kerran leipoa muffinseja, surprise surprise! Reseptejä valkkailen yleensä kuvien perusteella ja sen jälkeen tutkailen itse ohjeita tarkemmin. Näin kävi tälläkin kertaa. Kyseiset mufat näyttivät raikkailta ja meheviltä joten olihan näitä tehtävä. Kummastuin kun näin taikinan vihdoin edessäni, odottamassa uuniin menoa, koska taikina oli epätavallisen nestemäistä. Siis ihan velliä. Mutta voi apua, näiden täytyy olla parhaimmat ja mehevimmät mufat mitä olen ikinä vääntänyt! Suosittelen! Tällä reseptillä tulee 16 normi kokoisia muffinseja.





  • Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen
  • Sekoita kuivat aineet keskenään isossa kulhossa
  • Lisää voi, kananmunan valkuaiset,  maito, sitruunamehu ja -kuori ja sekoita hyvin
  • Kääntele mustikat taikinan joukkoon
  • Täytä vuoat 3/4 täyteen
  • Paista n. 18-20 minuuttia
  • Anna jäähtyä ennen kuorruttamista



  • Pehmennä voi vatkaimella
  • Lisää puolet tomusokerista voihin ja sekoita
  • Sekoita joukkoon sitruunamehu, -kuori sekä vaniljasokeri
  • Lisää loput tomusokerit ja sekoita tasaiseksi



Mustikkaisia hetkiä!  ♡